Neljän taidetoimijan yhteinen hanke Koillis-Helsingin alueella

Teatteri Tuike

Teatteri Tuike on helsinkiläinen, Tapanilassa sijaitseva ammattiteatteri. Toimintansa Teatteri Tuike aloitti kiertueteatterina vuonna 1997 ja kiertue-esitykset ovat edelleen olennainen osa Tuikkeen toimintaa. Ammattiteatteri toiminnan lisäksi Tuike ylläpitää vuonna 2008 perustettua Ilmaisukoulu Tuiketta, joka tarjoaa taiteen perusopetusta vuosittain yli 300 oppilaalle.

Teatteri Tuike tutkii uusia tapoja teatterin tekemiseen ja kokemiseen. Tuikkeen erityistavoitteina ovat aisti- ja sokkoteatterimuotojen, sekä fyysisen ilmaisun ja naamioteatterin kehittäminen ja näkyvyyden edistäminen Suomessa.

Teatteri Tuike jatkaa vuonna 2020 lapsille ja nuorille suunnattua taidetoimintaa, tutkien taidetyöpajoissa yksilön suhdetta kotiin, asuinpaikkaan ja maailmaan. Tuike myös jalkautuu alueelle erilaisten osallistavien taidekonseptien kanssa, joissa taidetta tehdään yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa.

Ann-Mari Ohtamaa, Teatteri Tuikkeen yhteisötaiteilija ja teatteri-ilmaisun ohjaaja

Minä olen:  luonnonrakastaja, utelias, erityisen kiinnostunut paikkasidonnaisuudesta taiteessa, tarkkaileva, ihmisten sisäisistä maailmoista haltioituva, seikkaileva, joskus ujo, aina ihmettelevä. Suunnitelmissani on tehdä taidetekoja ihmisten kanssa, harrastaa paljon melontaa ja seikkailla ystävien kanssa enemmän.